top of page

Neljä vinkkiä hienomotoriikan harjoitteluun

Hienomotoriikalla tarkoitetaan pieniä ja tarkkoja liikkeitä, joita teemme käsillä, sormilla sekä myös varpailla ja jaloilla. Tarvitsemme hienomotorisia taitoja arkipäiväisissä toiminnoissa. Hyvät hienomotoriset taidot mahdollistavat esimerkiksi tarkan kynän ohjailun, vetoketjujen sulkemisen ja nappien laiton, ruokailuvälineiden käytön sekä monen muun päivittäisen tavaran ja toiminnon käyttämisen. 


Hienomotoriikka on Elmina Materiaalipankin yksi harjoitteiden kategorioista. Kategorian harjoitteet keskittyvät kynän tarkan ohjailun vahvistamiseen mm. erilaisten sokkelo- ja jäljennöstehtävien avulla. Vaikka harjoitteiden ytimessä ovat hienomotoristen taitojen vahvistaminen, antavat harjoitehetket tilaisuuden vahvistaa myös monia muitakin taitoja. Tehtävät tukevat pitkäjänteisyyden ja keskittymiskyvyn kehittymistä sekä tarjoavat hyvän rauhoittumisen hetken päivän askareiden lomassa. Lisäksi monet harjoitteista antavat lapsen käyttää omaa luovuutta ja mielikuvitusta.


Etenkin lasten kanssa laadukkaan ja toimivan harjoittelun ytimessä on lapsen oma motivaatio harjoittelua kohtaan. Motivaatiota harjoitteluun tuovat yksinkertaiset asiat, kuten harjoitteissa lapsen omien mielenkiinnon kohteiden hyödyntäminen. Juuri tämän vuoksi Elminan valikoimasta löytyy laajasti erilaisilla teemoilla ja kuvituksilla varustettuja harjoitteita.


Toimintaterapeutin vinkit onnistuneeseen hienomotoriikan harjoitteluun:


Työskentelyasennot

Käden tarkka käyttäminen mahdollistuu parhaiten, kun työskentelyasento on sopiva. Pöydän ääressä istuessa on hyvä varmistaa, että kädet sekä jalat ovat 90 asteen kulmassa ja jalat tukeutuvat mahdollisuuksien mukaan lattiaan tai korokkeelle. Harjoittelun ei kuitenkaan aina tarvitse tapahtua istuma-asennossa. Kokeilkaa teipata iso paperi seinälle ja piirtää seisoen tai siirtäkää paperi lattiatasolle ja piirtäkää mahallaan maaten. 


Välineet

Tavallisesta kynästä kynäotteen ottaminen on usein vaikeaa kynätyöskentelyn alkuvaiheessa. Mikäli kynäootteena on usein vielä nyrkkiote, voi toimivampaan otteeseen ohjata paksumpia kyniä hyödyntämällä. Usein myös erilaiset kynätuet helpottavat paremman otteen ottamista. Mikäli kynän jälki on hyvin hentoista, vaihtakaa puuvärit esimerkiksi tusseihin. 


Monipuolisuus

Teemme erilaisia hienomotoriikkaa ja sorminäppäryyttä vahvistavia toimintoja usein huomaamatta arjen askareiden lomassa. Ottakaa lapsi mukaan arjen eri toimintoihin, kuten solmujen tekoon, pussien ja pakettien avaamiseen ja sulkemiseen, napittamiseen sekä vetoketjujen laittoon. Monipuolisuus pätee myös kynätyöskentelyssä. Elminan harjoitteita voi esimerkiksi tehdä paperin lisäksi älylaitteella tablettikynää hyödyntäen. 


Hauskuus

Harjoittelun ei tarvitse olla vakavaa! Parhaimman lopputuloksen harjoittelusta saa, kun se on lapselle mielekästä ja motivoivaa. Ottakaa lapsi mukaan harjoitteiden valintaan ja hyödyntäkää harjoittelussa lapsen mielenkiinnon kohteita. Harjoitelkaa yhdessä lapsen kanssa sekä pitäkää harjoittelutuokioiden ilmapiiri mielekkäänä, kannustavana ja iloisena. Näin harjoittelusta jää myös lapselle positiivinen kokemus ja taitojen karttuminen tapahtuu kuin huomaamatta!



Elmina Materiaalipankki tarjoaa laajasti erilaisia hienomotoriikkaa vahvistavia harjoitteita ja toimii arkea helpottavana tukena harjoittelussa. Alla olevasta painikkeesta pääset lataamaan ilmaisen ystävänpäivä-teemaisen harjoitekokonaisuuden, jota voi hyödyntää seuraavissa harjoitehetkissä. 


Elmina Materiaalipankki aukenee kokonaisuudessaan kesään 2025 mennessä. Pysykää kuulolla!



 
 
 

Comments


Elmina Oy 3488759-4

bottom of page