Silmä-käsi yhteistyö koostuu nimensäkin mukaisesti kahden eri taidon yhteistyöstä: näönvaraisesta hahmottamisesta sekä käden liikuttamisesta. Joskus silmä-käsi yhteistyön haasteet saattavat johtua joko käden käytön heikkoudesta tai havaitsemisen puutteista. Toisinaan haasteena saattaa olla näiden taitojen käyttö samanaikaisesti. Saumaton silmän ja käden yhteistyö mahdollistaa meille sujuvasti monista arjen toiminnoista suoriutumisen. Juuri tämän vuoksi silmä-käsi yhteistyön kehittymisen tukeminen on tärkeää jo pienestä pitäen.
Silmä-käsi yhteistyön taitoa hyödynnämme esimerkiksi:
pallo- ja mailapeleissä
kirjoittaessa ja piirtäessä
leikatessa
työkaluja käytettäessä
videopelejä pelatessa
soittimia soittaessa
vihanneksia ja hedelmiä pilkkoessa
Silmä-käsi yhteistyötä on helppo vahvistaa arkisten toimintojen avulla. Kuitenkin esimerkiksi leikkaustaidot eivät lapsella koskaan pääse kehittymään, jos lapselle ei tarjota sen harjoitteluun mahdollisuutta. Leikkaustaitoja on hyvä lähteä harjoittelemaan aikuisen tuen avulla ja lasta motivoivan toiminnan kautta. Aikuisen on hyvä varmistaa, että lapsella on saksista oikea ote ja sakset ovat kädessä oikein päin sekä olla apuna tukikädellä paperin kääntelyssä. Harjoittelu on hyvä aloittaa leikkausliikkeen harjoittelusta ja tämän oivaltamisen jälkeen siirtyä tarkempaan työskentelyyn, kuten viivojen ja muotojen leikkaamiseen. Leikkaamisen harjoittelun aloittamiseen hyviä harjoitteita löytyy Elmina materiaalipankin valikoimasta.

Tavoitteellisesti etenevää harjoittelua
Elminan harjoitteissa silmä-käsi yhteistyön vahvistamiseen on luotu leikkausharjoitteiden lisäksi mallikuvien ja muotojen jäljennystehtäviä sekä erilaisia askarteluharjoitteita. Sopivan harjoitteen valitsemisen helpottamiseksi harjoitteita pystyy selaamaan ikäsuosituksen ja vaikeustason mukaisesti. Tämän avulla harjoittelussa eteneminen lapsen taitotason mukaisesti on helppoa. Harjoitteet ovat heti käyttövalmiita ja laadukkaasti toteutettuja sekä sisältävät aina selkeät ohjeet. Tehtävien mielenkiintoiset ulkoasut innostavat lasta harjoittelun pariin luonnollisesti.
Alta pääset lataamaan ilmaisen silmä-käsi yhteistyön harjoitekokonaisuuden, josta pääset kurkistamaan hieman jo Elminan tuleviin materiaaleihin.
P.S. Seuraatko jo Elminaa someissa? Jos et, ota haltuun Instagramissa @elminaoy ja Facebookissa Elmina Oy.
Comments